keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Luonto

Kuusamon luonto on kaunis, alla oleva  kuva on otettu 2018 syyslomalla. Tontilla on järkyttävän puumäärän lisäksi  OMA hilla- ja karpalosuo. Lisäksi lähitienoolta löytyy todella hyviä marjapaikkoja, korpihilloja unohtamatta.



Varastorakennuksia

Näissä kuvissa mennään piharakennukseen. Ensimmäiset kuvat ovat vasemman puoleisesta varastorakennuksen sisätiloista. 

Tämä on ollut lapsille ihan ikioma pieni peli- ja piilopaikka sekä mummin ja ukin yöpymispaikka. Huone on eristetty ja lämmitettävä.


 


Ja tässä oikean puolen sisältä. Säilytys- ja varastotilaa löytyy runsaasti.


Kuvia sisältä - Yläkerta

Tässä mennään sitten yläkertaan. Yläkerta ei ole vaan parvi vaan ihan oikea kerros. Ulkona on koko talon levyinen parveke sekä varasto.

Ensimmäinen kuva on portaiden yläpuolelta avautuvasta näkymästä parvekkeelle päin.


Master bedroom


Levitettävä laveri.



Joustinnpatjalla oleva laveri.

Kuvia sisältä - Alakerta


Alakerrassa on olohuone, ruokailutila, keittiö sekä kodinhoito-/pukeutumishuone, pesuhuone ja sauna.

Aloitetaan keittiöstä, tässä ensin kolme kuvaa keittiöstä. Kaapistot on valkoisilla ovilla ja kirsikan värisillä tasoilla. Astianpesukone on normaalia lattiatasoa ylempänä. Uuni on vanha Strömberg, 40 cm leveä ja se oli meillä aikaisemmin Oulun asunnossa yläkerran keittiössä. 

Tilaan mahtuu kyllä normaalileveä uuni, mutta se on meille täällä riittänyt, koska olemme käyttäneet todella paljon leivinuunia.





Jääkaappi on valkoinen Whirlpool A Class ja astianpesukone on Helkama APK900. Mikroaaltouuni Moulinex  OptimiQ. Alimmassa kuvassa näkyvä televisio on Daevood -merkkinen.

Leivinuuni on edelleen NunnaUunin valikoimassa oleva leivinuuni- ja takkayhdistelmä. Uuni antaa todella hyvän lämmön koko mökkiin, ei tarvitse sähköllä lämmittää. Takan tausta on käsitelty harmaalla Tunto-hieno maalilla.

Alla olevasssa kuvassa näkymä yläkerrasta alas. Olohuoneen kohdalla on korotettu katto, mikä tuo lisäavaruutta tilaan. Kaikki sisällä olevat hirsipalkit ovat käsittelemättömiä ja tuovat mökille ilmettä harmaalla värillään.


Astiavitriini ja lipasto ruokailutilan kulmasta.


Näkymä ruokailutilaan. Taustalla verho jo kiinni. Olemme poissa ollessamme pitäneet alakerran verhot kiinni. Tässä kuvassa lähtöä kesällä teemme.



Saunassa on hienot pyöristetyillä muotopuilla itse tehdyt lauteet sekä 12 kpl LED-valoa katossa. Saunan ovena on savuharmaa lasiovi. Puukiuas tietysti! Puuliiterissä on noin 17 pinokuutiota puuta valmiina näiden puu-uunien lämmittämiseen.





Kylpyhuone on sekä kodinhoitohuone / pukeutumistila on kaakeloitu. Lattiat ovat harmaata Pukkilan laattaa, seinät puun väristä keltaista.



Tässä mökissä kaikki värit on mietitty vastavärien mukaan harmaa - keltainen ja sininen - oranssi.

Kesä 2018 ulkokuvia ja mökin tietoja

Kesä 2018 oli todella lämmin kesä, myös Kuusamossa. Tässä kuvia ja tunnelmia ulkoa.

Tässä ensimmäisessä kuvassa on näkymä mökistä tulosuunnasta.


Tässä mökki järveltä päin katsottuna. Alakerrassa on iso terassi ja yläkerrassa parveke sekä ulkovarasto vasemmassa reunassa kuvasta katsottuna. Tässä kuvassa on parvekkeen ulkoseinän maalaus kesken, siitä johtuu väriero kuvassa.


Järvimaisema mökin etupihalta Kivijärvelle.



Varastorakennus, jossa oikealla puolen työkaluvarasto ja vasemmalla puolen lämmin huone.


Pihalla on kolme rakennusta:
  • mökki kerrosala 67 m2 - alakerta 42,5 m2 ja yläkerta 24 m2 - huoneistoala 57 m2, 
  • ulkorakennus yo. kuvassa kerrosala 20 m2, huoneistoala 18 m2
  • puuliiteri, jossa on myös iso läpiajettava varasto, joka on meillä ollut mönkijävarastona

Mökkirakennuksessa on Panasonic -ilmalämpöpumppu.

Tontti on 3,7 ha ja omalta pihalta pääsee suoraan kelkkareitille, joka menee rajalinjaa pitkin. Siitä pääsee aina Rukalle saakka.

Kivijärvi on matala, mutta kalaisa järvi. Talvellla kelkkareittejä pitkin pystyy hiihtämään ja joinakin vuosina naapurin isäntä on tehnyt ihan oikeat ladut.

Jätevedet ohjataan maasuodatusjärjestelmään Propipe 1010 (2 x 15m jako- ja kokoomaputket). WC-vesille on umpisäiliö (pallosäiliö 5000 l), jossa on täyttymisen hälytysjärjestelmä.

Maastotutkimus on tehty ja sen tulokset löytyvät dokumentoituina.

Mökillä on betonirengaskaivo rannassa, josta vesi tulee mökin sisälle.

Mökin rakentaminen aloitettiin 2005 ja lopputarkastus on tehty 20.10.2008. Rantasauna ja grillikota on alkuperäisestä suunnitelmasta rakentamatta.

Ja tietysti meillä on Kuusamossa myös poroja. Tämä kuva ei ole mökin pihalta vaan vähän matkan päästä. Toki poroja on tässä pihapiirissäkin nähty. Yksi käytti hiekkarantaa kylpyammeena kesällä, oli parka siinä viilentymässä kuumana kesäpäivänä.


Tässä kuvassa on varastorakennus -puuliiteripäästä kuvattuna. Toisessa päässä on mönkijä/kelkkavarasto.


Mökin yläkerran parveke.





tiistai 18. heinäkuuta 2017

Miksi tämä blogi?

Meille niin Rakas paikka!

Tontin ostimme 2005, mökki valmistui hartaan ja huolellisen rakennustyön tuloksena 2008.  Ehdimme nauttia tästä ihanuudesta joka viikonloppuna aina vuoteen 2010 saakka, jolloin jouduimme muuttamaan töiden vuoksi pääkaupunkiseudulle. Sen jälkeen olemme päässeet käymään Kuusamossa vain pitkien lomien aikaan ja joskus olemme ajaneet jopa 4 päivän lomien ajaksi, mutta silloin autossa menee päivä suuntaan ja perillä ehtii olla vain 3 päivää.

Kesä - Lapin kultaa!
Omalla tontilla on tuottoisa hillasuo ja vielä isommat apajat löytyvät lähialueilta. Ensimmäisenä kesänä keräsimme sankokaupalla, nyt emme ole enää olleet paikalla koskaan oikeaan aikaan. Tätä Lapin kultaa kerätään joka päivä, korpihillaa löytyy myös näiltä paikoilta.

Mökki sijaitsee kalaisan järven rannassa.

Talviolosuhteet
Kuusamon talvi, pakkasta saattaa olla jopa >-30 astetta. Mutta toisaalta hyvän kevätkelin sattuessa Rukalle pääsee autolla noin 40 minuutissa. Naapurin kanssa on myös latuja tehty ja hiihdetty ympäri pitäjää. Kelkkareitille pääse suoraan pihasta.

Tämä blogi on perustettu sen vuoksi, että keräämme tähän kuvia ja muistoja tästä paikasta ja sitä kautta pystymme jakamaan mahdolliselle uudelle omistajalle kuvan tästä ihanasta paikasta.
- Niin, olemme henkisesti valmistautumassa luopumaan tästä. Ihan vielä emme ehkä ole valmiita, muta tämän kautta aloitamme työn sitä kohden.

"Nyt kutsuu mua Kuusamo"

Lähde: lyricsfi.com

Sanat Dannyn kuuluisasta kappaleesta:

"Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo metsän näen jämäkän ja vaaran sinertävän Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo sieltä vaan mä rauhani saan
Kuusamo..."